Alexandra Zakharova Kirjatoukan havaintoja yhteiskunnasta

Työnteko täydellä teholla vaatii hidastumista

Keisha kokee ahdistuneisuutta aina puhuessaan yleisön edessä ja on huolellisesti vältellyt kursseja, joilla on pakko pitää esitelmiä. Tällä kertaa kuitenkin opettaja päätti tehdä opetussuunnitelmaan muutoksen, ja Keisha jännittää omaa puheenvuoroaan. Keisha yrittää välttää ahdistuksen tunnettaan, minkä tuloksena se voimistuu entisestään. Keishan ahdistus johtaa sosiaalisiin ongelmiin. Hänen adistuneisuutensa kaventaa huomiokykyään, ja hän haluamattaan loukkaa kaksi kaveriaan, Andresin ja Joslinin, jättämällä heidät huomiotta silloin kun he tarvitsevat hänen kannustustaan. Kyseinen tilanne on kuvattu Susan M. Orsillon ja Lizabeth Roemerin kirjassa Mielekkäästi irti ahdistuksesta

Orsillon ja Roemerin kirja perustuu tietoisen läsnäolon menetelmiin ja opettaa analysoimaan omaa käyttäytymistään stressitilanteissa. Harjoitusten myötä opettelee, että stressin ikävimmät seuraukset johtuvat tavaksi muodostuneesta reaktioketjusta, ensisijaisesti stressiä vastaan kamppailemisesta.

Tapa on ilmiö, jota hyödynnetään monella muullakin alalla kuin tietoisessa läsnäolossa. Tavat muodostuvat tahdosta riippumatta, ja niiden muodostumiseen vaaditaan kolmen osan kehä: ärsyke, käyttäytyminen ja palkinto. Jos muutamia kertoja meidän on onnistunut sivuuttaa stressin tunne (palkinto) arvostelemalla itseämme (käyttäytyminen), teemme näin kerran toisen jälkeen. Alamme arvostella itseämme ärsykkeistä, joita emme välttämättä edes huomaa, ja tajuamme tilanteen vasta ollessamme korvia myöten itsesyytöksissä.

Samoin kuin stressiä vastaan tottuu kamppailemaan, sitä myös tottuu välttelemään. Orsillo ja Roemer käyttävät kirjassaan kuuma hella -vertausta. Jos on vahingossa asettanut käden kuumalle hellalle, on luonnollista ottaa käsi heti pois ja toimia jatkossa varovaisemmin. Monimutkaisissa vuorovaikutus- ja työelämätilanteissa olemme kuitenkin usein liian kiireisiä kiinnittääksemme huomion kivun oikeaan lähteeseen ja sen sijaan alamme vältellä kokonaisia elämän osa-alueita. Vertausta jatkaen se voi tarkoittaa, että poltettuamme kerran kädemme alamme vältellä koko keittiötä tinkien samalla hyvästä ravinnosta. Välttelemisessä huonointa on, että se on kuten muutkin tavat tiedostamatonta.

Työelämässä nykyään arvostetaan stressinsietokykyä. Myös monisuorittaminen kuuluu nykypäivän arkeen. Pitkällä aikavälillä monisuorittaminen laskee tehokkuutta ja tekee meistä tyhmiä, kun taas stressi nostaa kortisolin määrää veressä johtaen laihtumiseen, unihäiriöihin, tulehdusreaktioiden hidastumiseen, yleisesti huonoon vointiin. Kortisoli ylläpitää kuitenkin verisokeria taaten, että olemme aina valmiina taistele tai pakene -tilanteeseen. Korkeasta kortisolitasosta kärsivän ihmisen tunnistaa siitä, että hän murehtii. Yritämme välttää työstä aiheutuvaa stressiä, jolloin alamme suunnitella työtilanteita etukäteen, ja loppupeleissä jäämme miettimään työasioita myös vapaa-aikana. Näin ollen lyhytaikaisen stressin vältteleminen vain johtaa pitkäaikaiseen stressitilaan.

Kun stressiä hyväksyy luontoisena osana elämää ja suhtautuu siihen myötätuntoisesti, kamppailu laantuu ja toimintakyky palaa entiselleen nopeammin. Samalla oppii tekemään valintoja itsenäisesti.

Suomessa tietoisesta läsnäolosta on tullut suosittu elämäntapa. Mia Jokiniva ja Mikko Harman avasivat vuonna 2008 oman hyvinvointikeskuksen Villa Mahdala, jonka koulutuksissa hyödynnetään mm. tietoisen läsnäolon menetelmiä. Loviisassa sijaitsevan keskuksen koulutukset varataan loppuun useita kuukausia eteenpäin. Useita tietoisen läsnäolon koulutuksia järjestetään muuallakin Suomessa. Eikä mikään ihme: muutamien minuuttien harjoitus päivässä voidaan katsoa sijoitukseksi, jonka myötä ajankäyttö saadaan tehostettua moninkertaisesti. Jos useat tehtävät elämässä vaativat huomiota mahdollimman nopeasti, nimenomaan hidastuminen taitaa olla avuksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Tietoisuustaitoharjoitusten on osoitettu myös estävän masennuksen toistumista. Niitä pitäisi opettaa koulussa, ja terveyskeskuksessa.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Lyhytaikaisella paastollakin voi terävöittää mieltä, mistä voi olla apua tietoiseen läsnäoloon.

Toimituksen poiminnat