*

Alexandra Zakharova Kirjatoukan havaintoja yhteiskunnasta

Älä jätä opiskelijaa yksin

Viime viikolla ylioppilaiden postiluukkuihin on tippunut hyväksymiskirjeitä oppilaitoksiin ympäri Suomea, ja moni nuori on jo aloittanut tulevan muuton suunnittelua. Helsingin yliopisto näyttää olevan suurimmalla osalla aloista oletusvaihtoehto, johon pyritään omasta kotikunnasta riippumatta, ja niinpä Helsingin opiskelija-asuntosäätiö HOAS jo valmistautuu mahdollisuuksien mukaan syysruuhkaan.

Helsingin yliopiston sivuilla uusille opiskelijoille annetaan muutamia vinkkejä asunnon hakuun, ja ohjeet suorastaan herättävät paniikkia: ota asunto vastaan, vaikka se olisi kaukana keskustasta, opiskelupaikasta ja liikenneyhteyksistä, ja varaudu maksamaan yhdestä huoneesta summan jolla muualla Suomessa saisit omakotitalon. Tervetuloa ja onnittelut opiskelupaikan saamisen johdosta.

Onnekkaita ovat kuitenkin sellaisetkin, joille Helsingissä löytyy asunto vielä opiskelun ensimmäisinä päivinä. Oma-aloitteisimmat helsinkiläiset saivat viime vuonna pyörimään projektin, josta voi tulla helpotusta HOAS:n asuntoja jonottaville kodittomille: Sohvalle Stadiin. Projektiin ilmoittautuneet tarjoavat tilapäistä majoitusta sellaisille, joilla ei ole muuta yöpymispaikkaa opiskelija-asuntoa odotellessa. Kuten projektin sivuilla todetaan, "osa uusista opiskelijoista joutuu asuntotilanteen vuoksi jättämään jopa sosiaalisesti tärkeät ensimmäiset viikot opinnoistaan kokonaan välistä, kun majapaikkaa ei löydy ajoissa. Monet eivät tunne kaupungista ketään." 

Syksyllä aloitan biologian opinnot Helsingin yliopistossa. Vaikka tällä hetkellä asun mukavassa yksiössä ja tänne myös jään opintojen alkaessa, en voi korostaa liikaa, miten totta edellä mainittu oikeasti on. Täsmälleen samanlaisessa tilanteessa olin 18-vuotiaana saavuttuani Helsinkiin suorittamaan ensimmäistä tutkintoa, ja olen varma että vastaavanlaisia tapauksia on Helsingissä joka syksy tuhansia.

Pahinta opiskelijoiden asuntopulassa on se, että suuri osa Helsinkiin muuttaneista nuorista elävät ensimmäisiä itsenäistymispäiviään ja vuokramaailman byrokratia tulee heille julmaksi yllätykseksi. Kun olet koko elämäsi asunut vanhempiesi luona, on vaikea heti samaistua ajatukseen, että kukaan ei sinusta pidä enää huolta paitsi sinä itse. Siksi on varmasti vaikea huomata päältäpäin ne nuoret, joiden avuntarve on huutavaa: he eivät ole yksinkertaisesti tottuneet pyytämään saati vaatimaan apua, sillä aikaisemmin sitä on ollut aina tarjolla muutenkin. Helsinkiin tultuani olin varma, että kyllähän se asunto järjestyy. Kun HOAS:n virkailija kertoi asunnon vapautuvan vasta parin kuukauden päästä, tulevan yön majapaikasta tulikin iso kysymysmerkki.

Ensimmäiset opiskelupäiväni eivät olleet helpoimmasta päästä. Kuten edellä todetaan, sosiaalinen elämä jäi silloin toissijalle, ja ensi lukuvuonna tulenkin osallistumaan fuksibileisiin vasta ensimmäistä kertaa. Ei jotenkin raaski kuluttaa rahaa bilettämiseen kun on pari päivää sitten maksanut 100 euron laskun punkkien poistamisesta Terveystalossa puistossa nukutun yön jälkeen. Kuulostaa älyttömältä, miten 18-vuotias voi yöpyä puistossa ja saada nahkaansa punkkeja korvista kantapäihin. Terveydenhoitaja hymyili hämmästyneesti ja kysyi, että oletkohan käynyt jossain luontoretkellä. Ei 18-vuotiaana paljon mieti tilanteen älyttömyyttä vaan ihan oikeasti uskoo, että tällaista se itsenäistyminen nyt on. 

Ei myöskään välttämättä tule mieleen 18-vuotiaana puhua ääneen, jos nukahtaa koulun sohvalle myöhäisenä iltana ja vartija tulee saattamaan ulos. Vaikka toki se harmittaa kävellä yöllä Pasilasta keskustaan, kun takkikin saatettaessa unohtui naulakkoon. 

Toivon, että samoin kuin minä nyt muutamia vuosia myöhemmin, kaikki aikuiset ovat samaa mieltä, että itsenäistyminen puiston penkillä yöpyen on kuitenkin vähän liikaa. Jälkikäteen sen kyllä tajuaa ja kaduttaa äärettömästi, ettei 18-vuotiaana tullut puhuttua ääneen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Tämä opiskelijoiden "taloudellisesti itsenäisen elämän" aloittaminen opintotuilla ja sosiaalisesti tuetulla asumisella on lähinnä pohjoismainen erityispiirre.

Monissa maissa lainsäädäntö, oikeuskäytäntö tai kulttuurilliset tavat jopa velvoittavat vanhempia auttamaan taloudellisesti korkeakouluopintoihin menevää täysikäistä nuorta ja Yhdysvalloissa on tavallista myös, että oppilaitokset syynäävät haastattelussa opiskelijoita sen osalta, että heillä olisi rahoitus asuntoon, lukukausimaksuihin ja materiaalimenoihin, jolloin potentiaalisesta asunnottomasta ja rahattomasta opiskelijasta ei tule heidän kampukselleen opiskelijaa lainkaan.

Pidän kuitenkin täkäläistä järjestelmää parempana, koska vanhempien varallisuudesta riippuvaiset opiskelumahdollisuudet syventävät luokkaeroja.

Kalervo Haverinen

On varsin ymmärrettävää, että kun kaikki panokset on laitettu opiskelupaikan samiseen, oman itsenäisen elämän järjestäminen on ollut taka-alalla. Tämä koskee niin Helsinkiin kuin muuallekin muuttavia opiskelijoita.

Asnnon järjestyminen on varmasti perusasia. Kun kaikki saavat tiedon opiskelupaikasta suurin piirtein yhtä aikaa, kaikki ovat myös hakemassa asuntoja yhtä aikaa. Tähän voi todeta vain sen, että nopeat syövät hitaat. Opiskelija-asuntoa kun voi hakea jo ennen kuin on edes saanut opiskelupaikkaa. Opiskelija-asuntoja on yli 50.000 opiskelijalle ja Helsinkiä lukuun ottamatta asuntoja on kohtuullisesti tarjolla.

Opiskelijat haluaisivat luonnollisesti edullisen yksiön kaupungin keskustasta, mutta sellaisia on kovin vähän. Opiskjelija-asunnoista merkittävä osa on edelleen kimppa-asuntoja, mutta sitä kautta löytyvät myös ensimmäiset opiskelukaverit eikä nuoren tarvitse aloittaa itsenäistä elämäänsä ihan yksin.

Toimituksen poiminnat